Thaimaan "Pohjoisen Ruusu" on kulttuurin ja luonnon ihmemaa, etnisesti monipuolinen kaupunki, missä on paljon nähtävyyksiä, vieraanvaraisia ja kohteliaita ihmisiä.

Sananmukaisesti Chiang Mai tarkoittaa uutta kaupunkia ja on säilyttänyt nimensä vaikka se on perustettu jo yli 700 vuotta sitten. Kuningas Meng Rai perusti kaupungin Lannan kuningaskunnan pääkaupungiksi torstaina 12 huhtikuuta 1296. Meng Rai konsultoi ystäviään, Sukhothain kuningas Ramkhamhaengia ja Phayan kuningas Ngam Muangia ennen kuin valitsi kaupungin lopullisen sijaintipaikan. Hallinnollisen ja kultuurillisen pääkaupungin roolien lisäksi Chiang Maista tuli Pohjois-Thaimaan buddhismin keskus. Meng Rai oli erittäin uskonnollinen ja rakensi Chiang Maihin monta temppeliä, jotka ovat yhä tärkeitä.

Chiang Mai on eräs harvoista paikoista Thaimaassa, missä on mahdollista nähdä ja kokea historiallisen ja modernin Thai-kulttuurin rinnakkaiseloa; kaupungissa on satoja vuosia vanhoja chedejä ja temppeleitä rinta rinnan modernien kauppojen ja hotellien kanssa. Tämän kaksijakoisuuden huomaa parhaiten vallihaudan ympäröimässä vanhassa kaupungissa, missä on yhä jäljellä vanhojen kaupunkia suojelleiden linnoitusten seiniä kuin myös neljä Lannan pääkaupungin sisääntuloporttia.

Ihme kyllä, vuosikausia turistit kuvittelivat Chiang Main olevan ainoastaan tukikohta, missä suunnitellaan patikka- tai lauttamatkoja vuoristolaiskyliin ja muille lähialueille. Saavuttuaan Chiang Maihin he yllättyvät huomatessaan kaupungin tarjoaman runsauden kauniiden ja historiallisten temppelien lisäksi.

Kiinnostava etninen moninaisuus, lukuisat elefanttileirit, monet ruoanlaitto- ja hierontakurssit, runsaat ulkoilma-aktiviteetit, erilaiset käsityöverstaat, kulttuuriesitykset ja kauniit maisemat tekevät Chiang Maista erään Aasian kiinnostavimmista turistikohteista. Fraasi "yksi päivä Chiang Maissa on tarpeeksi nähdäkseen koko kaupungin" oli aikoinaan yleinen kommentti. Nykyään, kaksi viikkoakaan ei välttämättä riitä kokemaan kaikkea, mitä Chiang Mailla on tarjottavanaan.

Chiang Main vanha kaupunki on malliesimerkki Pohjois-Thaimaan kiehtovasta kulttuuri-identiteetistä mukaan lukien moninaiset murteet, herkulliset ruoat, erikoislaatuisen arkkitehtuurin, perinteiset arvot, eloisat festivaalit, lukuisat käsityöverstaat, pohjoisen tyylin thai-hieronnan ja tanssikurssit. Chiang Maista löytyy sekä vanhan ajan kauneutta ja viehkeyttä että modernia elintasoa ja mukavuutta.

Vuosisatoja vanhojen temppelien ja erinomaisten ostosmahdollisuuksien lisäksi Chiang Maita on siunattu myös rikkailla luonnonvaroilla kuten vuorilla, vesiputouksilla ja joilla. Lukuisten vuoristolaisheimojen läsnäolo omine ainutlaatuisine kulttuureineen vahvistaa Chiang Main erikoislaatuista etnistä moninaisuutta. Patikointi vuoristolaisheimojen luokse usein yhdistettynä jokimatkustamiseen lautalla ja elefantilla ratsastamiseen ovat erittäin suosittuja aktiviteettejä.

Vierailijat voivat vierailla myös verstailla, missä he voivat oppia silkin tai hopean valmistusta ja ostaa käsin valmistettuja matkamuistoja. Monipuolisten nähtävyyksiensä ja runsaiden majoitus sekä ruokailuvaihtoehtojensa ansioista Chiang Mai on paikka, missä niin retkeilijät kuin enemmän luksustakin etsivät turistit voivat nauttia lomasta Thaimaassa.